Raaseporilainen Mathias Lindén on aloittanut Max’sin myyjänä. Hän vastaa lämpöpumppujen, eli maalämmön ja ilmavesilämmön, myynnistä sekä Raaseporin alueella että Hangon, Lohjan ja Inkoon alueella. Lindén on alun perin ammatiltaan kokki mutta tunnustaa nauraen, ettei ole koskaan tehnyt sitä työtä.

– Heti kun tulin armeijasta, eli melkein 20 vuotta sitten, aloitin työt myynnin parissa. Ei myyntityö ollut tietoinen valinta, vaan päädyin eräälle huoltoasemalle asemapäälliköksi ja siitä se lähti, Lindén kertoo.

– Myyntityö sopii minulle mainiosti, sillä olen niin sosiaalinen. Olen aina tykännyt jutella ihmisten kanssa.

Joka päivä täytyy oppia jotain uutta

Ennen Max’silla aloittamista marraskuussa 2022 Lindén työskenteli muutaman vuoden kiinteistöalalla myyntineuvottelijana. Max’silla mies on päässyt heti hyvin työn imuun, vaikka maalämpöasiat eivät olleet tuttuja – paitsi kiinteistöjen myyntiin liittyen.

– On ollut kiinnostavaa ja innostavaa opiskella lämmitysjärjestelmien asioita. Olen ylipäätään luonteeltani utelias ja ajattelen, että joka päivä täytyy oppia jotain uutta, Lindén myhäilee.

– Mottoni myyjänä on, että asiakkaan pitää aina olla tyytyväinen. Silloin minäkin olen tyytyväinen. Ja olen kyllä sitkeä ja sinnikäs siinä, että kaikenlaiset asiakkaat ovat lopulta tyytyväisiä.

Myyjänä Lindén nauttii vaihtelevista päivistä – sekä varsinaisesta myymisen prosessista. Hän selventää, että myymisen kaikki vaiheet ovat kiinnostavia silloin, kun saa myydä ihmisille oikeasti hyödyllisiä ja tarpeellisia asioita. Maalämpö on etenkin juuri tässä maailmanajassa, ilmastonmuutoksen ja kiristyvien sähkönhintojen keskellä erittäin järkevä, ekologinen ja edullinen lämmitysjärjestelmä. Sen myyminen on palkitsevaa.

Vapaa-ajalla Lindén viettää aikaa perheensä kanssa sekä toimii rakkaan harrastuksensa käsipallon parissa.

– Valmennan 16–17-vuotiaita poikia, kahta joukkuetta BK-46-käsipalloseurassa Karjaalla. Se on tosi hyvä breikki arjen kiireistä, saa takuulla ajatukset pois kaikesta muusta.

Mathias Lindén palvelee lämpöpumppuasioissa sekä suomeksi että ruotsiksi.

Ota yhteyttä:
Puh: 010 219 5453
E-mail: mathias.linden@maxs.fi